Nyt on entistä helpompaa tunnistaa Suomen suurimman sipulinviljelijän tuotteet kaupan hyllyiltä! Vehviläisen uusitut etiketit otetaan käyttöön syksyllä 2011. Sipulinnosto on aloitettu ja niin sanottua peltokuivaa sipulia saadaan kauppoihin ensi viikon alussa. Uudet...
Vehviläisten tila sijaitsee Siilinjärvellä aivan Kuopion kupeessa. Kuopion satamasta pääseen kesäaikaan päivittäin sisävesiristeilyille Kallavedelle. Kallaveden rannalla sijaitsee myös alueen tunnettu viinitila Alahovi, jonka tuotantoon kuuluvat oman tilan marjoista...
Tämän vuoden nippusipulikausi startattiin juhannuksena, myynnin ollessa nyt kiivaimmillaan. Sipuli tuorevarsineen on mainio lisä esimerkiksi kesäsalaatteihin. Nippusipulimme myydään paikallisesti lähiseudun marketeissa.
Maanantaina 4.7. saatiin päätökseen viikon kestänyt ensimmäinen vaihe uuden paakkaamon laiteasennuksista. Ensimmäisessä vaiheessa asennettiin lajittelulinjastoja ja -siiloja tehtaan asentajien ja oman väen voimin. Asennukset jatkuvat parin viikon...
Aiemmin sipulin kuorinnasta ja kauppakunnostuksesta peräisin oleva kuorimassa on ollut merkittävin toiminnastamme syntyvä jäte. Tämän sivuvirran hyödyntämiseksi olemme käyttäneet jo useita vuosia merkittävästi resurssejamme ja ratkaisu alkaa olla valmis esiteltäväksi....
Keskiviikko iltana 18.5. saapui odotettu uutuus Tecnoma Laser. Torstaina Vehviläisessä pidettiin ruiskun koulutuspäivä. Koulutusta henkilöstölle olivat antamassa Avagron Anssi Väättänen ja Tecnoman tehtaan edustaja. Koulutus piti sisällään luentoja ja käytännön...
Maanantaina 16.5.2011 saatiin päätökseen kevään istutustyöt. Suotuisat sääolot, erinomainen laitteisto ja ammattimaisesti toimiva istutustiimi mahdollistivat tehokkaasti läpiviedyn istutuksen, jossa kaikki sujui suunnitelmien mukaisesti. Istutuspinta-ala vuonna 2011...
2.5.2011 alkoi kauden 2011 istutus Vehviläisellä. Ensimmäisenä istutusvuorossa olivat Harjamäen asutusalueen pellot.
Silloin tällöin yritykseemme tulee kyselyjä sipulin laatuluokittelusta. Kuluttajia on hämmentänyt marketeissa myytävien sipulien pakkausmerkinnöissä 2.luokan laatumerkintä ja se ettei 1.luokan sipulia löydy kaupoista lainkaan. Sipuli tekee poikkeuksen suurimmasta...
Tulevalle kaudelle Vehviläinen on hankkinut vahvistusta kasvinsuojelun ja lannoituksen toteuttamiseen. Vehviläinen on edelläkävijä suomalaisen sipulinviljelyn osaajana ja myös uusi Tecnoma Laser 5200 edustaa edistyksellistä tekniikkaa Suomessa. Samalla koneella...
Viimeisimmät kommentit