Vehviläisen sipulituotteita on vuosittain viety pieniä määriä myös ulkomaille. Perjantaina 12.10.2012 aloittivat sipulimme matkan tiedettävästi toistaiseksi kauimpana sijaitevaan määränpäähän. Vehviläisen sipulijalosteet ovat osa Suomen Imatieteenlaitoksen Etelämanner-tutkimuksen henkilökunnan ruokavaliota seuraavan tutkimusmatkan aikana.
Suomen tutkimusasema Aboa sijaitsee Kuningatar Maudin maalla noin 5000 kilometrin päässä Etelä-Afrikan Kapkaupungista, josta on lentoyhteys Etelämantereelle. Tutkimusasema on rakennettu vuonna 1988 Vestfjellan-vuoristoon Basen-nimiselle jäästä työntyvän vuoren huipulle Ruotsin Wasa-tutkimusaseman läheisyyteen. Tietojemme mukaan nyt matkaan lähtenyt tutkimusryhmä viipyy asemalla 3 kuukautta. Lisää tietoa tutkimuksesta löytyy Ilmatieteenlaitoksen internetsivuilta http://www.antarctica.fi/aboa-tutkimusasema.
Retkikunnan muonituksesta vastaa ensimmäistä kertaa Kajaanilainen yritys Juntulan luomutila. Juntulan luomutila hankki sipulisuikaletta Vehviläiseltä kuivatettavaksi retkikunnan ruokien raaka-aineeksi. Kaikki retkikunnan ruoat ovat luonnollisesti kuivattu ylimääräisen painon poistamiseksi ja säilyvyyden takaamiseksi. Tilan tuotteisiin ja toimintaan pääset tutustumaan osoitteessa http://www.juntulanluomutila.fi.
Vehviläisen tila toivottaa retkikunnalle onnea ja menestystä tutkimuksiin. Jälleen erinomainen osoitus suomalaista yhteistyöstä ja osaamisesta!
Viimeisimmät kommentit