Vehviläinen on toiminut jo vuosia suomalaisten tukkujen, salaattitalojen, ravintolaketjujen ja ruokateollisuuden  luotettavana yhteistyökumppanina. Tavoitteena on kuitenkin jalostamon toiminnan alkuajoista lähtien ollut tarjota kotimaista sipulijalostetta myös kuluttajien käyttöön. Aiemmin on markettien pakastealtaista löytynyt vain ulkomaista sipulikuutiota.

Apetit Pakaste Oy:lla oli sama päämäärä, tuoda marketteihin kuluttajien käyttöön kotimainen pakastesipulikuutio. Neuvottelujen ja kehitystyön tuloksena vuoden 2009 joulukuussa ensimmäiset kotimaiset sipulijalosteet löysivät paikkansa kaupanhyllyiltä. Kotimainen tuote on otettu kuluttajien keskuudessa hyvin vastaan ja vuoden 2010 aikana on Apetit pakastesipulikuution myynti ollut selkeästi kasvavaa. 200 g tuotepakkaus on sopiva pienellekin taloudelle ja tuotteen annostelu on helppoa kuutioiden irtonaisen rakenteen ansioista.

Vehviläisten kuorellista ruokasipulia on saatava marketeista vuodenympäri, mutta mikäli sipulin pilkkominen itkettää, olemme tehneet työn puolestasi valmiiksi!

Lisää tietoja tuotteesta http://www.apetit.fi/tuotteet/nayta/sipulikuutiot