Sunnuntaina saatiin vuoden 2012 istutustyöt päätökseen. Tänä keväänä istutus sujui hyvin, koneisto toimi moitteettomasti ja sää oli tekijöiden puolella. Istukkaita istutettiin tänä vuonna 210 hehtaaria, mikä on yli 50 hehtaaria enemmän kuin edelisenä vuotena. Punasipulin määrä kokonaispinta-alasta on noin 25 hehtaaria.

Istutustyöstä kantaa päätoimisen vastuun 3 henkilön tiimi, joka tekee työn usean vuoden kokemuksella. Yrittäjä Pekka Vehviläisen rinnalla istutuksessa toimii Marek Palu ja Erkko Palu, joista jokainen hoitaa omaa tehtäväänsä. Hyvin toimiva tiimi onkin intensiivisen työvaiheen onnistumisen kannalta ensiarvoisen tärkeä. Kiitoksia jälleen hyvästä työstä!