Joulu alkaa olla ovella ja ensimmäinen luukku adventtikalenteristakin on jo avattu. Vehviläisellä joulunalusaika on yksi vuoden kiireisimmistä ajanjaksoista. Jalostamossa tuotetaan sipulijalosteita kasvavalla volyymillä jouluaaton lähestyessä. Suomen ruokateollisuudessa käytetään laajasti Vehviläisen sipuli vuoden ympäri, mutta joulu tuo tuotantoon vielä oman lisänsä. Jouluun perinteisesti kuuluvan rosollin ainesosana Vehviläisen sipuli matkaa tänäkin jouluna lukemattomiin koteihin ja joulupöytiin muiden herkkujen rinnalle.

Vaikka joulukuu onkin kiireinen niin ennen aattoa myös tuotanto hiljenee Vehviläiselle ja ihmiset rauhottuvat joulunviettoon. Montaa päivää ei kuitenkaan ehditä huilata, koska vuodenvaihde tuo mukanaan taas juhlan, jossa Vehviläisen tuotteet maistuvat. Uutta vuotta vastaanotetaan monissa kodeissa perinteisesti nakkien, lihapullien ja perunasalaatin voimalla. Vehviläinen on toimittanut vuosia sipulit myös herkullisimpien perunasalaattien ainesosaksi. 

Vehviläinen haluaa toivottaa kaikille kuluttajille rauhallista joulunalusaikaa. Kattakaa pöytä koreaksi perinteisillä herkuilla ja istukaa nauttimaan läheistenne kanssa.